top of page
Mansikkaa suoraan Sysmän pelloilta

 

Sesonkiaikaan myymme mansikkaa suoraan tilalta (Koivukuja 6, Sysmä) ja herkkukioskistamme Sysmän S-marketin edestä. Mansikoiden ja herneiden lisäksi myymme herkkukioskistamme myös Pappagallo-jäätelöitä sekä erikoiskahveja. Myös itsepoimintaa tilalta kauden edetessä – varaa aina poiminta-aika erikseen.

 

Mansikka on herkullinen tuoretuote. Lue lisää mansikasta täältä.

Rantalan Mansikkamehut

Rantalan Mansikkamehua saatavana kevyesti sokeroituna tiivisteenä ja sokeroimattomana tiivisteenä (0,5 l pulloissa) sekä valmisjuomana (2,5 dl pulloissa ja 2,5 l hanapakkauksissa). Mehu valmistetaan oman tilan mansikoista omissa tuotantotiloissamme.

Haluamme tuottaa sinulle mahdollisimman puhdasta ja aitoa ruokaa, sen vuoksi mehuun on käytetty tavallista vähemmän sokeria eikä se sisällä säilöntäaineita. Tämän vuoksi mehu säilyy parhaiten viileässä, alle 8° C.

 

TULOSSA: Tulevan talven aikana saamme markkinoille jo pitkään työn alla olleen punaherukkamehun!

Pakastettu mansikka ja mansikkamurska

 

Halutessasi pakastamme mansikkasi valmiiksi talven varalle. Joko irtopakastettuina kokonaisina mansikoina tai mansikkamurskana. Voimme myös säilyttää mansikat pakastevarastossamme ja voit noutaa niitä sopivana ajankohtana. Kysy lisää!

Härkäpapurouhe ja härkäpapujauho

 

Kasvatamme myös härkäpapua, jonka jauhamme rouheeksi ja jauhoksi. Härkäpapu on erinomainen kasvisproteiinilisä ruokaasi. Sitä voi lisätä esimerkiksi taikinoihin, pataruokiin ja käyttää lihan korvikkeena tai jatkeena. Lisäämme härkäpapujauhoa Puutarhakahvilamme makeisiin ja suolaisiin vohveleihin, tulepa maistamaan! Härkäpapua saat ostaa Tilapuodistamme!

bottom of page